PIISPA VOITTO HUOTARIN PUHE SUVISEUROISSA 2007

Suviseurojen puhe 29.6.2007

Rakkaat ystävät!

Minulla on ilo tervehtiä suurille kesäjuhlille kokoontunutta vanhoillislestadiolaista kristillisyyttä. Toivotan teidät sydämellisesti ja lämpimästi tervetulleeksi hiippakuntaani. Haluan tuoda suviseuroihin myös kirkon johdon tervehdyksen. Samalla toivon lähiseutujen asukkaiden löytävän tiensä näihin seuroihin hiljentymään sanan kuuloon. Jättäköön liikkeen vaikutus jälkensä tänne ja täällä käyvien mieliin.

Hengellinen koti

Pohjoisen herätysliikkeellä on ollut suuri vaikutus aikoinaan, ja se on voinut kasvaa ja laajeta yhä näihin päiviin saakka. Tämä on mahdollista vain ja ainoastaan siksi, että sen hengellinen sanoma on siinä todella vapauttanut ihmisiä syntien ja kuormien alta. Tuon vapauttavan voiman osoitukseksi sopivat myös nämä kirkkomme suurimmat hengelliset kesäjuhlat.

Vanhoillislestadiolaisuudella on ollut ja on jatkuvasti huomattava merkitys kirkossamme. Suuri luterilainen kansankirkko tarvitsee piirissään hengellisiä liikkeitä. Ne tarjoavat mahdollisuuden uskon omaksumiselle ja hoidetuksi tulemiselle. Niissä voi toteutua hengellinen kasvu sekä yhteisöllisyys. Tätä vanhoillislestadiolainen liike on jäsenilleen. Se on hengellinen koti. Se on liike, jossa toteutuu kirkon työn tavoite.

Kirkon ja vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen välejä on vaikea luonnehtia, koska liike on osa kirkkomme elämää. Se on tärkeä osa sitä. Vanhoillislestadiolaiset vaikuttavat omalla panoksellaan seurakunnissa: jäseninä, luottamushenkilöinä ja työntekijöinä. Tämän liikkeen kunnioitus tai enemmänkin sanoen rakkaus kirkkoa kohtaan on säilynyt myös niistä muutoksista huolimatta, jotka liikkeen itsensä käsityksen mukaan eivät olisi olleet toivottavia. Tämä suhtautumistapa on tehnyt moniin syvän vaikutuksen. Jos liikkeen toimintaan liittyviä jännitteitä paikallisesti joskus ilmenee, ne eivät heijastele kirkon johdon asenteita. Päinvastoin liikkeen ja sen jäsenten panosta kirkossamme arvostetaan.

Jumalan sanan liike

Vanhoillislestadiolaisuus toteuttaa perinteisellä tavallaan luterilaisuutta, jossa Jumalan sana on pelkistetysti kaiken ytimenä. Näissäkin suviseuroissa tilaisuudet koostuvat vain sanan lukemisesta, sen julistamisesta ja veisuusta. Julistetussa sanassa on – kuten Luther kirkasti - evankeliumin elävä ääni. Kirkossamme luterilainen perusajatus Jumalan sanasta sakramentin luonteisena armonvälineenä näyttää helposti hämärtyvän. Toivon, että vanhoillislestadiolainen liike saisi jatkuvasti muistuttaa sanakeskeisyydestä.

Kun tulin piispaksi, sain Mikkelin rauhanyhdistykseltä vanhan käännöksen mukaisen Raamatun. Sen kansilehdelle on poimittu heprealaiskirjeen kohta: ”Jumalan sana on elävä ja voimallinen, ja terävämpi kuin joku kaksiteräinen miekka, ja tunkee lävitse, siihenasti kuin se sielun ja hengen eroittaa.” (Hebr. 4:12)

Raamatun sanassa meitä lähestyy Pyhän Hengen voimasta Jumala, joka rakastaa meitä syntisyydestämme huolimatta. Hän haluaa meidät jälleen omakseen. Luterilaisen opetuksen ydin on vanhurskauttamisessa, joka tulee osaksemme yksin armosta uskon kautta Kristuksen tähden. Tätä selväsanaisesti esillä pitävä ja toistamisesta päästyäkin toistava sananjulistus on tunnusomaista vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Se kiinnittyy Jumalan rakkauteen ja työhön. Se johtaa ajatuksemme pois meistä itsestämme ja kaikesta inhimillisestä. Se suuntaa ne Jumalan tekoihin. Saarna armahtavasta Jumalasta on täällä opittu tuntemaan kutsuvana ja rohkaisevana.

Sanan alle asettuminen

Jumalan sanan lähettiläille on tärkeää asettaa myös itsensä sanan alle sen arvioitavaksi. Vaikka Jumala on täydellinen, hänen valtakuntansa ja omansa kantavat täällä maailmassa aina synnin seurauksia itsessään.

Olen aikanaan tarkastellut vanhoillislestadiolaistakin liikettä tutkijan näkökulmasta. Liikkeen historiassa on menneinä vuosikymmeninä ollut myös vaikeita aikoja. Minulla on sellainen vaikutelma, että on yhä niitä, jotka kantavat menneiden vuosikymmenten kuormia hiljaa mielessään. Jos kokemuksista ei ole riittävän avoimesti keskusteltu, se vie uskomisen vapautta ja iloa. ”Kantakaa toinen toistenne kuormaa, ja niin Kristuksen lakia täyttäkäät.” (Gal. 6:2 vanhan käännöksen mukaan). Turha on kantaa menneiden vuosikymmenien kuormia. Se tässä liikkeessä niin keskeisesti saarnattava anteeksiantamus voi johtaa yhä suurempaan rakkauteen.

Avoin keskustelu on myös suoja hengellisen vallan väärinkäyttöä vastaan. Toivon, että tämän liikkeen tunnusomaisena piirteenä säilyisi armon ja rakkauden saarna ja se saisi synnyttää kuulijoissaan syvää vapautta, rauhaa ja iloa.

Uudistava sana

Vanhoillislestadiolainen liike ponnistaa perinteen jalustalta, joka on moninainen ja koeteltu. Tällaisessa hengellisessä liikkeessä joudutaan myös aina kamppailemaan toisaalta säilyttävän ja toisaalta uutta luovan voiman välillä. Kristus itse oli voimakasta uudistusta tahtova julistaja. Hän ei alistunut aikansa uskonnolliseen sovinnaisuuteen vaan loi sanomallaan uutta.

Sama haaste meidän hänen seuraajinaan on otettava vastaan. Emme saisi koskaan elää yksinomaan menneisyyttä, kiinnittyä ulkoiseen tai pyrkiä ensisijaisesti säilyttämään. Velvollisuutemme on elää Jumalan sanan uudesti synnyttävästä voimasta. On tavoiteltava sitä, että kristillinen opetuksemme olisi jatkuvasti raitista ja ihmistä suojelevaa. Samalla on tärkeä muistaa, ettei ihminen saa vanhurskauttavaa uudistusta omilla teoillaan vaan Jumalan armosta.

Kun Jumalan sana uudistaa meitä, se myös vaatii katsomaan maailmaa uusin silmin. Mikä on vastuumme kristittyinä maailmasta tänään? Olemmeko avoimia sen mahdollisuuksille vai käpertyneitä itseemme? Onko uskomme tekoja tuottamatonta kuollutta uskoa? Tämä aika kaipaa sanan julistajia ja se kaipaa laupeuden tekijöitä.

Vanhoillislestadiolaisen liikkeen avartumisesta vastuun ottamisessa on ollut hyvänä esimerkkinä viime vuosien työ Inkerin kirkon piirissä. Kirkon piispana haluan kutsua tätä liikettä nykyistä vahvemmalla panoksella mukaan kirkon tekemään lähetystyöhön ja kansainväliseen vastuuseen. Teille on oma paikka tässä työssä. Näin voimme yhdessä olla toteuttamassa Jumalan tahtoa meitä kohtaan tässä ajassa.

Hyvät ystävät! Haluan lopettaa vilpittömään ilooni siitä, että saan tänään olla täällä teidän keskellänne. Toivon näille kesäjuhlille Jumalan runsasta siunausta. Toivon, että Jumalan sana saisi kuulijoitaan puhutella, rohkaista ja lohduttaa – ja että sen siunaus kantaisi tuleviin päiviin läpi elämän.
---
Piispa Huotari ei ole vanhoillislestadiolainen. Puhe löytyy myös TÄÄLTÄ.